lauantai 25. elokuuta 2012

ACE:lla agittelee

Ensimmäiseksi: Meidän revohka kaipaa edelleen safkaa, Linka hoitaa edustuksen joten käykää äänestämässä: https://www.musch.fi/turkki-paalle

Tänään oli ACE:lla HUGE-reenit, aika mielettömän hyvät ja Tiia Vitikainen pitäjänä. Suurin osa ajasta meni ohjauksellisissa hommissa ja loppuun sitten Sopalle kurinpalautus, että sitä ohjaajaa tosiaan pitäis myös lukea/uskoa. Erityisesti puututtiin rimoihin. Jokaisesta pudonneesta rimasta homma seis ja alusta. Tuossa lopussa hyppysuoralla ja sitä edellisessä hyppypätkässä tahkottiin sitä rimahommaa. Putkia se tahtoi myös valita ihan omin päin, mutta niissä kohdin Tiia meni väärälle reitille esteeksi ja ohjas oikeeseen suuntaan, että päästiin jatkamaan matkaa eikä tarvinnut niitä jäädä säätämään tällä kertaa.


Bella oli myös ACE:lla matkassa ja sai pariin otteeseen juosta Tikrun kanssa rallia ja hallissa käytiin myös ihmettelemässä. Sielläkin pentu jaksoi hienosti keskittyä pikkujuttuihin mitä sen kanssa tein. Lähinnä kontaktin pitoa ja makuuta.

Tässä myös parin viikon takaa video Linkan ja Bellan hupihommista.


Sitten muutama kuva viimeisen kuukauden ajan lisäviihteestä.
Linka viihdytti itseään tämmöisten koikkeripoikien kanssa pariin otteeseen

Bellakin on käynyt leikkimässä pari viikkoa nuoremman (Bella täyttää ylihuomenna 6kk!) Pimun kanssa

Sitten vielä todiste että Bellan kintut vie lujaa

perjantai 24. elokuuta 2012

Mikkelin kisoissa

Viime la. oltiin Mikkelissä agikisoissa. Kolme rataa joista keskimmäisellä nolla niin lähellä, sitten vetäsin yhdeltä hypyltä huti ja hylly tuli. Kolmas oli aika överi ja sen video kahdessa erässä niin en jaksanut tänne kokoilla.


Bella oli myös reippaana mukana. Sai kovasti ihastelua osakseen ja osasi hienosti myös keskittyä tekemään hommia. Harjoteltiin kaukojen vaihtoja, sivulle tuloa/pysymistä ja katsekontaktia. Muutama kerta tehtiin myös A:n nousukontaktin ottoa. Pätevä pentu!

Ollaan muutamana päivänä lähiviikkoina tehty myös vähän tokojuttuja Sopan kanssa. Lähinnä seuraamista ja jääviä, himppu myös kaukoja ja jotain muuta. Eilen käytiin hallilla tekemässä enempi, kun tosiaan se piirimestiskoe lähestyy.. Soda oli aika hirmu hieno. Tehtiin paikkamakuu, seukka, liikkeestä istuminen, luoksaria, ruutua, tunnaria ja hyppynouto metallilla. Ruutu oli vähän hakusessa mutta muuten meni hienosti.

Huomenna mennään ACE:lle agia reenaamaan ja siihen päivitykseen koitan tunkea myös viimeiseltä kuukaudelta muutaman kuvan.

tiistai 14. elokuuta 2012

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Bella edelleen kotia vailla

Bella palautui minulle sunnuntaina hoitoon koirasta johtumattomista syistä, eli etsii yhä omaa kotia.
Tätä linkkiä pistäkääs jakoon ahkeraan: http://www.lauma.info/index.php/myyntipalsta/5-koirat/63-bella-5kk

Soppa näytelmässä

Soppa kävi viime perjantaina Kuopiossa esittämässä kaunista, tuloksena AVO H. Tuomarina Nina Karlsdotter Ruotsista.

Kaavakkeen oli ruksattu ykkönen kohtaan rodunomainen lähestyttäessä ja pitkä litannia arvostelua på svenska, käsiala luonnollisesti karmea..

arvostelu tulee tähän kun joku sen saa tulkittua, ehkä myös video

torstai 2. elokuuta 2012

Pieni retkeilijä

Bella lähti tiistai iltana piiiitkälle retkelle uuteen ihan omaan kotiin Lahteen, missä ohjelmassa on mahdollisesti tokoa ja agia. Ennestään siellä oli odottamassa valkoinenpaimenkoira Faro.
Ennen lähtöä laskettiin Bella pellolle rallaamaan Sopan ja Linkan kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla ja luonnollisesti unohdin kameran kotiin.. Alkuun yrittivät kovasti tehdä alligaattorista muhennosta, mutta otin Sopan hetkeksi jäähdyttelemään pääkoppaa. Pian Linka keksikin, että oikeestaan välillä hän vois juosta edellä toisten ajettavana (tätä ei oo tapahtunu koskaan ennen) ja äkkiä hävis teurastusäänet eikä Bellakaan ollut koko ajan nurin. Viisas Linka!

Tässä on muutama kuva Bellan viimeiseltä hoitoviikolta, mm. kun Bellervo kävi Tiuhtin kanssa pellolla. Kuvia löytyy lisää elukkagalleriasta, Bellan kuvat muista elukoista.






Bellan silmäpussit :D
Bella opiskeli rappusissa kulkua